HANNU

JORE

3

VANHEMPI RIKOSKONSTAAPELI EVP. YRITTÄJÄ
POLIISIKOULU
72 V

IMG_0465 (1).jpg

Olen syntynyt Hämeenkyrössä upseeriperheeseen ja lapsuuteni vietin Mahnalan kansallismaisemissa.

 

Avioliitossa vuodesta 1977 alkaen. Perheeseemme kuuluu yksi tytär, vävy ja kaksi lastenlasta.

 

Alun perin minusta piti tulla ammattisotilas ja sitä työtä tein pari vuotta varusmiespalvelun jälkeen. Ennen kuin minut hyväksyttiin poliisikouluun vuonna 1973, työskentelin sekä Ruotsissa että Saksassa.

 

Huumeongelman laajuuden ymmärsin käydessäni vuonna 1993 opintomatkalla Yhdysvalloissa. Sain tuolloin tutustua sikäläiseen D.A.R.E. -toimintaan (Drug Abuse Resistance Education), joka on poliisin 10-12-vuotiaiden koululaisten keskuudessa tekemää valistustyötä.

 

Vuonna 1987 olin Ruotsin, Tanskan, Saksan ja myöhemmin vuonna 1998 Itävallan ja Italian poliisin vieraana tutustumassa heidän toimintaansa liikennevalvonnassa ja huumevalvonnassa. Sen lisäksi toimin Rauman poliisilaitoksen ajoneuvovastaavana sekä Satakunnan alueen poliisin ajokouluttajana.

 

Parinkymmenen vuoden ajan ehdin erikoistua liikennevalvontatehtäviin niin maalla kuin merellä, mutta viimeiset vuodet ennen eläköitymistä työskentelin rikospoliisissa huumeisiin liittyvien juttujen parissa.

 

Vuodesta 1994 lähtien olen käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikani huumeiden vastaiseen valistustyöhön kouluissa ja erilaisille sidosryhmille. Puolustusvoimat, aikuiskoulutuskeskukset ja vanhempainillat ovat paikkoja, joissa olen menneinä vuosina vieraillut säännöllisesti.

 

Virallinen yhteiskunta ei ymmärrä, että niin hoitotyötä kuin ennaltaehkäisevää työtä pitäisi tehdä paljon enemmän. Päättäjät vetoavat rahan puutteeseen, mutta minulle se selitys ei kelpaa. Jokainen narkomaani tulee yhteiskunnalle monella tavalla todella kalliiksi, ja jo yhdenkin nuoren päätös jättää huumeet käyttämättä on arvokas asia

 

Liikennepuolen ja huumetyön ohessa olen erikoistunut koulupoliisitoimintaan, jonka aloitin jo 1970-luvulla. Edelleen koulutan hälytysajoneuvon kuljettajia vävyni kanssa, jolla on myös poliisikoulutus.

 

Tavoitteeni

 

- nuorten hyvinvoinnin parantaminen

- Parkanon alueen päihderiippuvaisten hoitoon saattaminen

- turvallisuuden lisääminen asukkaiden asuinalueilla

- liikenneturvallisuuden parantaminen Parkanon kaikilla tieosuuksilla

- yhteistyön kehittäminen eri viranomaistahojen kanssa.

 

 

Harrastukset

 

- Liikkuvan Poliisin Perinneyhdistys Ry

- Kansainvälinen Poliisijärjestö IPA, International Police Association.