JANIKA KIHO

YRITTÄJÄ

PARTURI-KAMPAAJA, KOULUTETTU HIEROJA

26 V

24

Kiho Janika 2.jpg

Olen 26-vuotias Parkanosta kotoisin oleva parturi-kampaaja ja koulutettu hieroja, joka pyörittää omaa yritystä. Yrittäjäksi lähdin 19-vuotiaana heti valmistuttuani ammattikoulusta parturi-kampaajaksi. Koulutetuksi hierojaksi valmistuin vuonna 2020 ja tällä hetkellä opiskelen Kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi.

Harrastukseni on vuosikausia ollut jääkiekko. Aloitin noin 8-vuotiaana ringetten, joka vaihtui sitten noin 14-vuotiaana jääkiekkoon ja sitä on pelattu tähän päivään asti. Olen ollut monissa kilpasarjajoukkueissa ja koko Suomea on tullut kierrettyä sarjapelien perässä jonkin verran. Jääkiekon rinnalla on ollut enemmän tai vähemmän mukana piirtäminen, viime vuosina se on jäänyt reippaasti vähemmälle ajanpuutteen takia.

Tavoitteenani on yritysten tukeminen ja edesauttaminen, että saamme kasvua ja uusia työpaikkoja Parkanoon. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen, varhaiskasvatus ja kouluttautuminen, varhaiskasvatuksen ammatti-ihmisiä tarvitsemme lisää töihin. Vanhusten hyvinvointiin pitäisi mielestäni panostaa, sillä työni kautta olen huomannut, että monet ikäihmiset ovat todella yksinäisiä ja tarvitsevat apua arkeen.

 

Mielenterveysasiat ovat tärkeitä, mihin pitäisi apua saada helpommin, sillä monet niin nuoret kuin vanhemmatkin ihmiset taistelevat jaksamisen ja mielenterveyden kanssa päivittäin.